perjantai 26. joulukuuta 2014

Tuleva avaruussää

WSA-Enlil ennustemallin grafiikka on havainnollinen tapa esitytää lähiavaruuden avaruussäätä.

WSA-Enlil ennustemalli pyrkii laatimaan ennusteen maapallon lähiavaruuden avaruussääksi 1–4 vuorokauden ajaksi ottaen huomioon aurinkotuulen, planeettojen välisen magneettikentän (IMF) ja Auringossa tapahtuneiden koronamassapurkausten vaikutuksen. Edellä luetellut tekijät ovat geomagneettisten myrskyjen aiheuttajia ja nämä myrskyt näkyvät Maassa revontulina sekä putkistoihin ja sähköverkkoihin indusoituneina häiriövirtoina. Lisäksi geomagneettisten myrskyjen aikana radioliikenne satelliitteihin voi häiriintyä ja itse satelliiteissa esiintyy vikoja tavallista enemmän.

Linkki animoituun ennustegrafiikkaan


Ennustegrafiikka kertoo Auringon virtavaipan tiheyden vaihtelut ja hiukkasten nopeudet siinä. Lisäksi mallissa esitetään havaittujen koronamassapurkausten laajeneminen Auringon ja Maan välisessä avaruudessa, CME-pilven hiukkastiheys ja hiukkasnopeus. Oikean puoliskon käyrät kertovat hiukkastiheyden, hiukkasten nopeuden ja niiden saapumisen maapallon magneettikenttään ja ionosfääriin sekä Stereo A ja B luotaimien läheisyyteen. Revontulet ovat voimakkaimmillaan silloin, kun hiukkastiheys ja niiden energiat (nopeus) ovat suurimmillaan. 

Ennuste on laadittu olettamalla joidenkin tekijöiden olevan keskiarvoisia tai mediaaneja ja tästä syystä ennustetut ajankohdat eivät ole tarkkoja kaikissa tapauksissa. CME-pilvi saattaa liikkua nopeammin tai hitaammin ja tästä syystä kohtaaminen maapallon kanssa voi viivästyä tai edistää, hiukkastiheys voi kasvaa tai vähetä ja virtavaippa voi heiketä tai vahvistua ennusteesta poiketen, joten revontulien esiintyminen täysin ennusteen mukaisesti on jossain määrin epävarmaa. Ennuste on kuitenkin käytännössä osoittautunut hyödylliseksi revontulien näkymistä ennakoitaessa. Ennuste päivitetään muutaman vuorokauden välein.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.