maanantai 18. huhtikuuta 2016

Mahdollisesti revontulia ensiyönä 18./19.4.

SWPC:n WSA-ENLIL -ennuste kertoo maapallon kohdanneen aurinkotuulen virtavaipan tihentymän kuluneen vuorokauden aikana. Tämän seurauksena hiukkastiheys on hieman kohonnut ja Kp-indeksin odotetaan nousevan arvoon 4 ensiyönä. Lähiavaruuden magneettikentän suunta on kuitenkin tällä hetkellä pohjoiseen, joten tilanne ei välttämättä johda revontulien näkymiseen ainakaan eteläisessä Suomessa.

Tilanne voi kuitenkin muuttua, jos magneettikentän suunta kääntyy etelään. Tällöin revontulien näkyminen on mahdollista ainakin Tampereen leveydellä ja siitä pohjoiseen.  Sääennusteen mukaan Pirkanmaalla pilvisyys ei ole aivan kaiken kattavaa, joten pilvien rakosista revontulien ilmaantumista voi odotella.

Huomenna (19.4.) magneettikentän toiminta pysyttelee hiljaisena tai korkeintaan on hieman häiriintynyt ja ylihuomenna (20.4.) se pysyttelee hyvin rauhallisena, joten revontuliakaan ei ole odotettavissa. Syy tilanteeseen on se, että maapallon kohdalla aurinkotuulessa on hiukkastiheyden harventuma ja vaikka hiukkasten nopeudet harventumassa ovat keskimääräistä vauhdikkaampia, niiden ei odoteta aiheuttavan suurempaa häiriötä Maan magneettikenttään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.