maanantai 16. tammikuuta 2017

Revontuliennuste 16.1.–19.1.2017

Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana Auringon aktiivisuus on ollut hyvin matalalla. Kp-indeksi on pysytellyt arvossa 2 tai vielä pienemmissä lukemissa. IMF-kentässä on ollut jonkin verran vaihtelua, suurin arvo (Bt) on ollut 6 nT ja Bz-komponentti -4 nT. Aurinkotuulen nopeus on ollut  349 km/s ja hiukkastiheys noin 8 hiukkasta kuutiosentissä (ppcm3).

Ennuste

Lähivuorokausien avaruussäähän vaikuttaa voimakkaasti maapallon suuntaan osoittava korona-aukko, joka ulottuu Auringon pohjoisnavalta ekvaattorin yli eteläisen pallonpuoliskon keskileveyksille. Korona-aukossa aurinkotuulen hiukkastiheys on matala mutta nopeus korkeahko.

Tällä kertaa ennustettu hiukkastiheys on alle 5 (ppcm3) ja tuulennopeus noin 500 km/s.

Kp-indeksi odotetaan pysyttelevän matalana ensimmäisen yön, kohoavan arvoon 3 toisena yönä ja kolmantena yönä saavutettaneen arvo 4.

Yö 16./17. revontulitoimintaa on nähtävissä vain Pohjois-Lapissa ja sielläkin ne ovat erittäin rauhallisia kaaria, joiden kirkkaus ei ole kovinkaan merkittävä.

Yö 17./18. revontulia on nähtävissä Lapissa ja jonkinlaisella todennäköisyydellä jopa Keski-Suomessa. Revontulet ovat lähinnä rauhallisia kaaria, Lapissa voi näkyä säteiden muodostumista ja kierteitä.

Yö 18./19. revontulien todennäköisyys on hyvä jo Keski-Suomessa ja jopa Etelä-Suomessa voitaneen nähdä kirkkaudeltaan heikkoja repoja. Etelä-Suomen tulet ovat hyvin rauhallisia. Pohjoisempana, etenkin Lapissa, revontulet voivat olla loimuavia ja niissä nähdään jonkin verran säteilen sekä kierteiden muodostumia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.