maanantai 30. lokakuuta 2017

Revontuliennuste 30.10.–2.11.2017

Revontulien todennäköisyys ennustejaksolla on
äärimmäisen vähäinen muualla kuin Lapissa.
Kuva ©Tampereen Ursa ry.
Auringon aktiivisuus on pysytellyt vähäisenä muutaman viime vuorokauden aikana. 

Aktiivisia alueita, joissa on pilkut, on kaksi. Taustakohinan ylittävää flarepurkauksia ei ole tapahtunut. Aurinkotuulen maksiminopeus oli viimeksi kuluneen vuorokauden aikana 383 km/s ja hiukkastiheys 3–4 ppcm3. Energisiä (>2 MeV) elektroneja on ollut kohtalaisesti, vuon tiheys oli 3 103 pfu.

Maapallon magneettikenttä on myös ollut hyvin rauhallinen viimeksi kuluneen vuorokauden aikana. IMF-kentän maksimivoimakkuus oli 5 nT ja eteläsuuntainen komponentti -3 nT.

Ennuste

Lähivuorokausien avaruussäähän vaikuttaa jonkin verran Auringon etelänavalta keskileveyksille kurottuva kapea korona-akko. Aurinkotuulen tiheys kasvaa jonkin veran mutta samalla hiukkasten nopeus hieman vähenee. Näillä tapahtumilla ei ole suurta vaikutusta maapallon magneettikentän tilaan ja Kp-indeksin odotetaan pysyttelevän hyvin matalissa lukemissa.


Kaikki ennustejakson yöt ovat rauhallisia. Vain Lapissa voitaneen nähdä himmeitä ja erittäin rauhallisia revontulia ja nekin aamupuolella yötä. Muualla maassa revontulia todennäköisesti ei nähdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.