lauantai 3. joulukuuta 2016

Revontuliennuste 3.–6.12.2016

Auringon aktiivisuus on ollut ennätyksellisen rauhallista, viimepäivien voimakkaimmat flare-purkaukset ovat olleet B-luokkaa, jotka ovat vain vaivoin ylittäneet taustakohinan. Samaan aikaan maapallon lähiavaruudessa aurinkotuulen tiheys on ollut matala ja nopeus on ollut tavanomainen tai hieman sen alapuolella. Kp-indeksi on vain pari kertaa kivunnut arvoon 2, muutoin se on ollut 1 tai vieläkin alempi.

Tilanne tulee hieman muuttumaan lähivuorokauden aikana. Maapallo kohtaa aurinkotuulen tihentymän vielä tämän vuorokauden kuluessa. Sen vaikutuksesta hiukkastiheys kohoaa noin viisikertaiseksi aikaisempaan tiheyteen verrattuna. Tiheyshuippu saavutettaneen 4.12. illalla. Tosin tihentymässä hiukkasten nopeudet putoavat entisestään, aina 300 km/s.

Hiukkastiheys lähtee huipun jälkeen laskuun ja saavuttaa 6.12. varhain aamulla tavanomaisen tasonsa (< 5 par/cm3), jolloin hiukkasten nopeuskin kohoaa noin 600 km/s. Tämä episodin jälkeen maapallon lähiavaruuden tilaan vaikuttaa Auringon etelänavalta kohti pohjoista kurottuva laaja korona-aukko, jonka vaikutuspiirissä olemme noin kymmenen vuorokautta.

Ennuste

Revontulitoiminta tulee olemaan ennustejaksolla vähäistä koko maassa.

Yö 3./4. on rauhallinen, Kp-indeksi kohoaa aamun tunteina arvoon 3, joka merkitsee sitä, että vain Pohjois-Lapissa voidaan nähdä rauhallisia revontulia edes kohtuullisen hyvällä todennäköisyydellä. Etelä-Lapissa todennäköisyys on heikko ja Keski- aja Etelä-Suomessa revontulia tuskin nähtäneen. Aamulla Kp-indeksi laskee arvoon 2.


Yöt 4./5. ja 5./6. ovat edellisen kaltaisia. Kp-indeksin odotetaan kohoavan aamun tunteina hetkeksi arvoon 3, jolloin vain Pohjois-Lapissa voitaneen nähdä heikkoja revontulia edes jonkinlaisella todennäköisyydellä. Etelämpänä revontulien näkyminen on epätodennäköistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.