perjantai 3. maaliskuuta 2017

Revontuliennuste 3.3.–6.3.2017

Kuva © Tampereen Ursa ry.
Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana on koettu magneettinen myrsky (yö 1./2.), jolloin Kp-indeksi saavutti maksimiarvon 6 ja pysytteli arvossa 5 toista vuorokautta. Yön 2./3. aikana magneettikenttä on kuitenkin rauhoittunut ja Kp-indeksi on arvossa 3.

Aurinkotuulen nopeus kohosi maksimiarvoon 753 km/s ja IMFn kenttävoimakkuus oli maksimissaan 6 nT. Bz-komponentin suurin voimakkuus oli -6 nT ja yli 2 MeV elektroneja oli runsaasti. Magneettisen myrskyn jälkimainingeissa yönä 2./3. nähtiin Lapin pilvettömillä alueilla kirkkaita ja monivärisiä revontulia. Muualla Suomessa oli ilmeisesti täysin pilvistä.

Ennuste

Maapallo on edelleen korona-aukon vaikutuspiirissä ja maapallon magneettikentän suuri elektronien määrä pitää Kp-indeksi suhteellisen korkeassa arvossa tulevan vuorokauden aikana. Elektronien määrä tulee kuitenkin laskemaan ja Kp-indeksin odotetaan putoavan toisena ja kolmantena yönä arvoon 2–3.

Yö 3./4. Kp-indeksi pysyttelee aluksi arvossa 4 ja pienenee aamupuolella yötä arvoon 3. Revontulia voitaneen nähdä Lapissa ja Pohjois-Suomessa, jossa ne ovat kirkkaita, suhteellisen rauhallisia kaaria. Säteiden muodostumista voidaan havaita etenkin iltayön aikana. Keski-Suomessa on odotettavissa revontulia harsoa ja vähäistä kaarenmuodostumista iltayön aikana.

Yöt 4./5. ja 5./6. Kp- indeksin maksimiarvon odotetaan olevan arvossa 3. Rauhallisia revontulikaaria voitaneen nähdä Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Keski-Suomessa revontulet ovat erittäin himmeitä, jos niitä näkyy lainkaan. Etelä-Suomessa revontulia ei nähtäne.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.